Hae sivustolta

Mehtimäen hyvinvoinnin ja liikunnan testausasema

Uutta liiketoimintaa, palveluita ja yrittäjyyttä -hanke

Hankeaika

01.10.2023 - 31.12.2025

Hankkeen tausta

Mehtimäen hyvinvoinnin ja liikunnan testausasema – uutta liiketoimintaa, palveluita ja yrittäjyyttä -kehittämishanke käynnistettiin luomaan Mehtimäelle uudenlainen alusta liikunta- ja hyvinvointialan liiketoiminnalle, oppimiselle ja tutkimukselle. Hankkeessa vastattiin yritysten kasvun ja uusien työpaikkojen tarpeisiin kehittämällä TestLab Mehtimäki, joka mahdollistaa uusien palveluiden, liiketoimintamallien ja innovaatiotoiminnan syntymisen.

Alusta tukee tutkimuslähtöistä ja opiskelijalähtöistä kehittämistä sekä monialaista yhteistyötä liikunnan ja hyvinvoinnin aloilla. Toiminta sijoittuu Joensuu Areenaan Mehtimäelle, ja kehittämistyötä täydensi hankekokonaisuuteen kuuluva investointihanke. Hankkeen toteuttivat Joensuun kaupunki, Itä-Suomen liikuntaopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto.

Hanke sisälsi viisi työpakettia, joista työpaketit 2 ja 3 olivat ISLOn hanketyöntekijöiden päävastuulla. Hankkeen keskeiset tulokset työpaketeittain on esitetty alla.

Hankkeen toimenpiteet

Lisätietoja / ota yhteyttä

Helmi Kortetmaa, liikuntaliiketoiminnan asiantuntija
Helmi Kortetmaa
Kehittämispäällikkö
050 306 0637
Teemu Leppämäki, valmennuksen ja testauksen asiantuntija
Teemu Leppämäki
Valmennuksen ja testauksen asiantuntija
050 308 1034
Jaakko Haverinen, urheiufysioterapeutti
Jaakko Haverinen
UrheilufysioterapeuttiValmentaja VAT, koulutettu hieroja
050 501 3013