Joensuun Mehtimäellä rakennetaan uutta TKI-mallia
Harjoituskentillä, asiakaskohtaamisissa ja testausympäristöissä syntyy päivittäin arvokasta tietoa. Mutta kuinka nämä tiedon palaset saadaan koottua yhteen niin, että data säilyy, sitä voidaan analysoida ja sen tuottamia oppeja hyödyntää myös tulevaisuudessa?
Joensuun Mehtimäellä tätä kysymystä ei enää vain pohdita – sitä rakennetaan käytännössä. Sport & Health IQ Mehtimäki -hankkeessa kehitetään liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnin kehitysympäristöä sekä Sport & Health TKI-yhteisöjä, jossa uusia ratkaisuja uskalletaan kokeilla, arvioida ja viedä käytäntöön.
Tavoitteena ei ole kehittää asioita vain tutkimuksen vuoksi, vaan ratkaista urheilun ja liikunnan arjesta nousevia kysymyksiä. Haluamme tehdä valmennuksesta, kuntoutuksesta ja hyvinvointia tukevista palveluista entistä vaikuttavampia ja varmistaa, että opit siirtyvät takaisin käytäntöön. Uskomme, että paras kehitys syntyy, kun uskallamme kokeilla, opimme yhdessä ja palaamme takaisin kentälle joka kerta hieman parempina.
Yhteinen kehitysalusta siirtyy seuraavalle tasolle
Mehtimäellä ei lähdetä liikkeelle tyhjästä. Aiemmissa hankkeissa on rakennettu moderni testaus- ja tutkimusympäristö Teslab Mehtimäki sekä koottu vahva toimijaverkosto, joilla on yhteinen tahtotila kehittää alueen urheilua, liikuntaa ja kuntoutusta. Nyt tätä kokonaisuutta viedään seuraavalle tasolle: kehittämisestä halutaan tehdä pysyvä toimintatapa.
Keskiössä on ajatus jatkuvuudesta. TKI ei ole irrallista hanketyötä, vaan osa arjen valmennusta, kuntoutusta ja asiantuntijatyötä.
Monialainen yhteistyö luo edellytykset uudelle
Hankkeen erityinen vahvuus on sen laaja ja monialainen yhteistyö. Kehittämistyötä tekevät Itä-Suomen Liikuntaopiston lisäksi, Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Joensuun kaupunki.
Yhteistyössä yhdistyvät tutkimus, koulutus, teknologia ja käytännön kenttätyö. Tämä mahdollistaa sen, että kehittämistyö ei jää teoriatasolle, vaan tuottaa konkreettisia, testattuja ja arkeen sovellettavia ratkaisuja.
ISLOn työ konkretisoi TKI-toiminnan urheilun arjessa
Itä-Suomen Liikuntaopiston vetämä työpaketti tuo hankkeeseen vahvan urheilun näkökulman. Sen ytimessä on ajatus siitä, että tutkimus, data ja kehittäminen eivät jää irrallisiksi kokonaisuuksiksi, vaan kytkeytyvät suoraan arjen valmennustyöhön. Työpaketin aikana syntyy konkreettisia ja käytäntöön sovellettavia tuloksia, jotka vahvistavat urheiluun kohdistuvaa TKI-toimintaa, kehittävät valmennuksen vaikuttavuutta ja lisäävät alueen toimijoiden osaamista – myös hankekauden jälkeen.
Yksi keskeisimmistä kokonaisuuksista liittyy fyysisen valmennuksen kehittämiseen tutkittuun tietoon pohjautuen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hankkeessa toteutetaan valmennuksen kehittämisprosesseja sekä joukkue- että yksilölajeissa. Prosessien aikana hyödynnetään systemaattisesti harjoitus-, testaus- ja seurantadataa. Dataa käytetään valmennuksen suunnittelussa ja arvioinnissa. Samalla uusia teknologioita testataan osana arkea yhteistyössä tutkimustoimijoiden kanssa. Urheilun kentältä nousevia kehittämis- ja tutkimustarpeita tunnistetaan ja kootaan yhteen, mikä vahvistaa vuoropuhelua käytännön ja tutkimuksen välillä. Tavoitteena on, että valmentajat ja urheilijat kokevat kehitetyt toimintamallit aidosti hyödyllisiksi ja että ne ovat siirrettävissä laajempaan käyttöön urheilukentällä.
Toinen keskeinen teema on vaikuttavuuden näkyväksi tekeminen. Valmennuksen tuloksellisuutta on perinteisesti ollut haastava arvioida systemaattisesti, ja tähän tarpeeseen hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan uusi vaikuttavuustyökalu. Työkalun avulla määritellään, mitä vaikuttavuus käytännössä tarkoittaa valmennuksessa ja asiantuntijatyössä, millä mittareilla sitä arvioidaan ja miten tarvittava data kerätään, hallitaan ja suojataan. Pilotointi tapahtuu urheiluakatemiaympäristössä, jossa työkalun käytettävyys ja hyödyt testataan käytännössä. Tavoitteena on, että vaikuttavuuden arviointi ei ole erillinen vaihe, vaan luonteva osa päivittäistä valmennusprosessia.
Vaikuttavuutta alueelle – ja sen ulkopuolelle
Hankkeessa korostuu myös tiedon jalostaminen osaamiseksi. Syntyvä tieto ei jää yksittäisiksi havainnoiksi tai raporteiksi, vaan se muotoillaan käytännönläheisiksi osaamiskokonaisuuksiksi, joita valmentajat, seurat ja asiantuntijat voivat hyödyntää omassa toiminnassaan. Tämän tueksi järjestetään koulutuksia ja työpajoja, joissa oppeja jaetaan ja sovelletaan käytäntöön. Samalla kehitetään datanhallinnan ja tietosuojan toimintamalleja, jotka mahdollistavat tiedon vastuullisen ja kestävän hyödyntämisen osana TKI-toimintaa. Tämä luo pohjaa sille, että tiedolla ohjautuva toimintakulttuuri voi aidosti juurtua osaksi urheilun arkea.
Työpaketti vahvistaa myös verkostoja ja yhteistyötä, jotka ovat keskeisessä roolissa vaikuttavan TKI-toiminnan rakentamisessa. ISLOn rooli osana Mehtimäen urheilun TKI-yhteisöä vahvistuu, ja hankkeen aikana rakennetaan aktiivisesti yhteistyörakenteita urheilun kentän, tutkimuksen ja elinkeinoelämän välille. Yksi konkreettinen esimerkki tästä on urheilun TKI-tarpeisiin keskittyvä foorumi, jossa kentältä nousevat kehittämistarpeet tuodaan tutkijoiden ja yritysten tietoisuuteen ja yhteisen kehittämisen lähtökohdaksi. Samalla hankkeen viestintää kehitetään niin, että syntyvät tulokset tavoittavat laajasti eri kohderyhmät ja ovat hyödynnettävissä myös hankkeen ulkopuolella.
Kokonaisuutena ISLOn työpaketti rakentaa neljä toisiaan täydentävää tuloskokonaisuutta: tutkittuun tietoon pohjautuvaa valmennusta, vaikuttavuuden arvioinnin käytäntöjä, osaamisen kehittämistä sekä vahvistuvia verkostoja. Näiden kautta Mehtimäelle syntyy entistä vahvempi perusta tiedolla ohjautuvalle urheilulle – ja samalla alue vahvistaa asemaansa kansallisesti tunnistettavana urheilun TKI-ympäristönä.
Hankkeen nimi:
Sport & Health IQ Mehtimäki – Älykästä tietoa, kilpailuetua ja vaikuttavuutta kentälle
Hanke toteutetaan 1.4.2026–31.12.2027 ja sitä rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Tuen kokonaismäärä ryhmähankkeelle on 605 110 euroa.